Ihana pienenpieni poikani syntyi vihdoin maanantaina, rv 41+2. Kaikki meni ihan hyvin, ja olisimme päässeet heti kotiin, mutta yllättäen vauva olikin vain 2948g, eikä alle kolmikiloisia päästetä edes perhepesään tai -huoneeseen. Mikään ei ollut vialla, hän vain on pieni.
Kaksi vuorokautta osastolla oli todella omituista aikaa. Kaikki oli samanlaista kuin vajaa kaksi vuotta sitten, sama osasto, samannäköinen vauva, samat hoitajat, sama lääkäri, samat ruuat. Huhhuh.
Synnytys oli paljon pidempi kuin oletettiin. Viimeksi avautuminen vei kokonaisuudessaan vain kaksi tuntia, tällä kerralla yhdeksän. Vajaa tunti ensimmäiseen neljään senttiin, kahdeksan seuraavaan kahteen ja vartissa loput. Onneksi oli Tens ja loppuvaiheessa sain vähän fentanyylia. Ponnistusvaihe kesti virhetarjonnan vuoksi tasan tunnin, mutta eipä se ollut mitään viimekertaiseen kolmeen verrattuna.
Ihan hyvä fiilis jäi synnytyksestä. Ensimmäinen oli traumaattinen ja tämä toinen oli jollain tapaa eheyttävä. Minua ei haukuttu ja vähätelty, kätilöt olivat kannustavia ja koin onnistuneeni. Päällimmäinen tunne on kuitenkin valtava helpotus siitä, ettei minun enää koskaan tarvitse synnyttää.
Ronja suhtautuu vauvaan suurella empatialla ja kiinnostuksella. Silittelee hellästi, huolestuu kun vauva itkee, "vauva ikkee, oijoi!", tarjoaa lelujaan ja nytkin huutelee tuolla että "vauvaa, missä oleet?"<3 Ronja sai vauvalta lahjaksi Nuuskamuikkusen (poinkka) ja se on suuri hitti. Mitään mustasukkaisuutta ei ainakaan vielä ole ilmennyt.
Päästiin eilen kotiin, vauva on maailman suloisin, maitotulva valtaisa ja elämä ihanaa!
